A-
A+
Palaa takaisin näköislehteen
Marko ja Ville-Mrko ovat työssä kollegoja, mutta kun kypärät on riisuttu pois päästä, työasioista puhutaan vain ohimennen.
Siitä ei tule mitään, jos työntekijän pitää päättää, kumman ohjeilla mennään.
Ähtäriläisessä VM-Asfaltti Oy:ssä vastuut on jaettu kahden yrittäjän, isän ja pojan kesken siten, että Marko Koivisto hoitaa yhtiön ”lennonjohdon” sekä palaverit ja neuvottelut Ähtäristä. Toimitusjohtaja Ville-Marko Koivistolla on käytännön vastuu.
– Olen kentällä koko ajan yhden porukan kanssa. Pirkanmaalla meillä on kaksi ryhmää, joista toisessa olen itse mukana ja toista ohjaan. Käytännössä olen työpäällikkönä, kertoo Ville, joka myös testaa isänsä ideoita käytännössä.
Marko päätti jakaa vastuuta Villelle heti, kun tämä oli opiskellut maanrakennusta ja tuli remmiin mukaan.
– Jos pitkittää vastuun antamista, sitä ei kohta haluakaan ottaa. Toki se on isälle hankala tilanne, kun koko ajan on tottunut pitämään kaikkia naruja omissa käsissä, Marko huomauttaa.
Molemmat ovat sitä mieltä, että vastuut pitää jakaa selkeästi ja niin, että niistä pidetään kiinni.
– Siitä ei tule mitään, jos työntekijän pitää päättää, kumman ohjeilla mennään, toteaa Ville.
Isä ja poika ovat työssä kollegoja, mutta kun kypärät on riisuttu pois päästä, työasioista puhutaan vain ohimennen.
Luonteeltaan he ovat erilaisia: Marko tunnustaa olevansa urheiluhullu tiukkapipo, kun taas Ville on leppoisa ja rauhallinen.
– Meille oli hyvä koulu se kun Ville ajoi kelkkacrossia. Hän oli lahjakas ja minä urheiluhulluna olin innostunut ja tulisieluinen. Konfliktihan siitä tuli. Työelämä meidät sitten koulutti. Ollaan opittu sanat ”anteeksi” ja ”kiitos”. Niillä kyllä pärjää, Marko kertoo.
Markon mukaan hyvä johtaja löytää joukosta ne ihmiset, jotka pystyvät kantamaan vastuuta ja nauttimaan siitä.
– Kaikki eivät ole vastuunkantajia eikä kaikkien tarvitse myöskään olla. Tärkeintä on hyvä yhteishenki sekä tekemisen meininki. Onneksi Pohjanmaalla on yrittäjämäisesti työskentelevää porukkaa.
Palaa takaisin näköislehteen
Ajankohtaista
Kysely
uusimmat
Kuvagalleria

PL 50
61301 Kurikka
puh (06) 4515 500, fax (06) 4515 532
Arja Hissa
050 551605
arja.hissa[a]kurikka-lehti.fi