A-
A+
Seppo ja Jari Lehtimäki haaveilevat siitä, että yritys vielä hieman kasvaisi ja toimintaa saataisiin nykyaikaistettua entisestään.
Soinin Yrittäjät
Yrittäjäpalkinnosta tuli hyvä fiilis
Soinin Vuoden Yritys 2021 on Soinin Puhtaanapito Oy, jossa jätekuljetuksia ja teiden kunnossapitoa hoitavat rinta rinnan isä ja poika Seppo ja Jari Leipäjoki.
Toimitusjohtaja Jari Leipäjoki kertoo huomanneensa, että yhteistyö isän ja pojan välillä sujuu välillä parhaiten niin, että tiukat neuvottelut hoidetaan puhelimitse.
– Joskus on parempi, ettei näe toisen naamaa, Jari sanoo ja repeää nauramaan.
Hän kertoo nostavansa hattua korkealle isälleen ja muille vanhemman ikäpolven yrittäjille, jotka ovat rakentaneet Suomea ja raivanneet nuoremmille latua väsymättä.
Seppo Leipäjoki aloitti urakoinnin toiminimellä 1980-luvulla. Aluksi toimintaan kuului lumenaurausta, jätehuoltoa traktorilla, viherrakentamista ja talonmiespalveluita. Jari on teini-ikäisestä asti ollut isälle apurina töissä.
Seppo perusti Soinin Puhtaanapito Oy:n vuonna 1997, jolloin jätehuollossa traktori vaihtui kuorma-autoon. 2000-luvun ensimmäisinä vuosina työt vähenivät sen verran, että yhtiö laitettiin pöytälaatikkoon ja Seppo jatkoi toiminimellä. Vuonna 2005 Jari perusti oman toiminimen ja ehti toimia muutaman vuoden yrittäjänä, kunnes tapasi nykyisen vaimonsa ja muutti tämän perässä Saloon ja sieltä Etelä-Karjalaan.
Lopulta pariskunta siirsi osoitteensa Etelä-Pohjanmaalle, ja oltuaan pitkään vieraalla töissä Jari tunsi, että olisi mukavampaa tehdä töitä taas omilla koneilla.
Vuonna 2016 Soinin Puhtaanapito Oy osti Jarin ja Sepon toiminimet, minkä jälkeen yritys on kasvanut vuosi vuodelta. Nykyisin Leipäjoet hoitavat jätehuoltoa Soini-Alajärvi-Lehtimäki-alueella ja teiden kunnossapitoa Soinissa. Yritys työllistää talvisin kuusi henkilöä.
Palkitsevinta työssä on Jarin mielestä se, kun saa itse ratkoa kiperiä tilanteita ja tehdä päätöksiä. Ja omilla koneilla tekemisessä on oma, jännä viehätyksensä. Myös se on hienoa, kun saa työllistää oman kunnan väkeä – vaikkakin välillä sopiva työvoima tuntuu olevan kiven alla.
Yrittäjäpalkinto on tuntunut Soinin kunnossapitäjistä hyvältä.
– Kyllä se vähän laittoi hymyilyttämään, siitä tuli hyvä fiilis. Isä on tehnyt tätä työtä melkein 40 vuotta, ja hänelle se suurempi kunnia kuuluu, Jari kiittelee.
Pipsa Havula
Ajankohtaista
Kysely
uusimmat
Kuvagalleria

PL 50
61301 Kurikka
puh (06) 4515 500, fax (06) 4515 532
Arja Hissa
050 551605
arja.hissa[a]kurikka-lehti.fi