A-
A+
Palaa takaisin näköislehteen
Kun velallisen perintätoimistolle maksamat kulut ovat kohtuulliset, velkoja saa saatavansa nopeammin ja varmemmin.
Vuosien varrella lukuisat yritykset ovat joutuneet maksamaan huomattavan korkeita kuluja lainsäädännön puutteellisuuden vuoksi. Suomen Yrittäjät on jo pitkään vaatinut lainsäädäntöön muutoksia, johtaja Janne Makkula Suomen Yrittäjistä sanoo.
Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien toimitusjohtaja Heikki Risikko on samaa mieltä.
–Tämä on aivan erinomainen asia etenkin pienyrityksille ja jälleen osoitus siitä, kuinka tärkeätä edunvalvontatyötä Suomen Yrittäjät tekee, Risikko muistuttaa.
Risikko antaa myös kiitoksen jokaiselle Yrittäjien jäsenelle.
–Jokainen jäsenyys on äärimmäisen tärkeä, sillä vankka jäsenjoukko on edellytys sille, että meitä kuunnellaan päättävissä pöydissä ja pystymme ajamaan yrittäjien asiaa, Risikko toteaa.
Työryhmä jätti perintätoimintaa suitsivat mietintönsä 17. syyskuuta. Mietinnössä esitetään paitsi perintäkulujen kohtuullistamista, myös joukko muita toimenpiteitä, joilla erityisesti pieniin yrityksiin kohdistuvaa perintää järkevöitetään nykyisestä.
Yrittäjät ovat tuoneet esille, että korkeiden perintäkulujen lisäksi perinnässä aiheutetaan kustannuksia esimerkiksi lähettämällä lukuisia perintäkirjeitä tai lähettämällä vaatimuksia hyvin tiuhaan tahtiin.
– Pientenkin pääomien kohdalla perintätoimisto on voinut laskuttaa yrittäjiltä useiden satojen eurojen kulut yhdestä perintäkirjeestä. Tilanne ei ole enää vuosiin ollut kohtuullinen, sanoo Suomen Yrittäjiä työryhmässä edustanut lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen.
Uudistus on hyödyllinen myös velkoja-asemassa olevalle yritykselle.
– Kun velallisen perintätoimistolle maksamat kulut ovat kohtuulliset, velkoja saa saatavansa nopeammin ja varmemmin, muistuttaa Toivonen.
Työryhmä esittää muutoksia myös trattaperintään. Tratta eli julkisuusuhkainen maksukehotus on perintäkeino, jota käytetään yritysperinnässä. Esityksen mukaan trattaperinnän sekä protestoinnin määräaikoja pidennetään nykyisestä. Trattaperintä on yrittäjän ja yrityksen näkökulmasta ankara perintäkeino, koska se aiheuttaa ilman viranomaiskäsittelyä saajalleen maksuhäiriömerkinnän.
– Esitys on hyvä, sillä yritys on voinut saada maksuhäiriömerkinnän vain esimerkiksi sen vuoksi, ettei Postin jakelu ole toiminut odotetulla nopeudella. Jossain tilanteissa tratta ei ole koskaan edes saapunut velalliselle. Tilanne on ollut monen yrityksen ja yrittäjän kannalta kestämätön, sanoo Toivonen.
Suomen Yrittäjät katsoo, että seuraavaksi pitää turvata lainsäädännöllä pienyritysten mahdollisuus saada elinkeinonharjoittamisen kannalta välttämättömät palvelut kuten pankki- ja vakuutus- sekä tietoliikennepalvelut.
Palaa takaisin näköislehteen
Ajankohtaista
Kysely
uusimmat
Kuvagalleria

PL 50
61301 Kurikka
puh (06) 4515 500, fax (06) 4515 532
Arja Hissa
050 551605
arja.hissa[a]kurikka-lehti.fi