A-
A+
Palaa takaisin näköislehteen
Padel teki Teemu Uotilasta yrittäjän. Padel Or Die! -hallissa näyttää tältä.
Tavoitteena on, että Seinäjoesta tulisi Suomen padel-pääkaupunki.
Padelista on tullut uusi trendilaji, jota pelataan Suomessa jo yli 200 kentällä. Seinäjoella ja Lapuallakin harrastajamäärät ovat kasvaneet niin, että pelivuorot kolmessa hallissa on täyteen buukattu, ainakin prime time -aikaan. Nyt myös Kauhajoelle rakennetaan padel-hallia.
Seinäjokelaisen Teemu Uotilan padel sai pauloihinsa niin, että 15 vuotta jatkunut työ Eepeen marketpäällikkönä vaihtui täysipäiväiseksi padel-yrittäjyydeksi.
Uotila perusti Padel Or Die! -yrityksen yhdessä Jani-Pekka Tarpion ja juontajana tunnetun Heikki Paasosen kanssa.
– Firma sai alkunsa Provinssirockissa 2018. Siinä lauantai-sunnuntai-yönä istuskeltiin terassilla jälkibileissä ja puhuttiin, että voisi mennä pelaamaan padelia. Oli vain yksi ongelma: ei ollut kenttää. Ajattelimme, että piruvie, miksi emme tekisi sellaista. Ensin tehtiin kaksi ulkokenttää ja alettiin suunnitella hallin rakentamista, kertoo Uotila, jolle padel oli uusi tuttavuus.
Ulkokentät pystytettiin Kirkkokadulle uimahallin viereen kesäksi 2019, ja reilu vuosi sitten yritys avasi upouuden hallin Kapernaumin teollisuusalueella. Hallin rakensi ja sitä vuokraa Elkku Oy.
– Halli avattiin kaikkein pahimpaan aikaan: 3. huhtikuuta 2020 meillä oli ensimmäiset pelivuorot, ja koronatilanne oli katastrofaalinen. Saimme viranomaisilta kuitenkin luvan avata, sillä kentille on omat sisäänkäynnit, eikä meidän toimintaa katsota ryhmäliikunnaksi.
Viisikenttäinen Padel Or Die! on Suomen ensimmäinen varta vasten padel-halliksi suunniteltu rakennus. 1200-neliöisessä, 10 metrin korkuisessa hallissa on katsomo-, ravintola- ja saunatilat sekä kabinetti.
Kova kysyntä yllätti yrittäjät, joten nyt lähiajan suunnitelmissa on hallin laajentaminen ja viiden uuden sisäkentän rakentaminen.
– Tarkoitus on, että meillä olisi syksyllä kymmenen sisäkenttää ja neljä ulkokenttää. Laajennamme myös Kokkolaan, johon tulee kaksi ulkokenttää.
Yrityksen nimi on herättänyt ansaittua huomiota: Padel Or Die! –logolla varustettuja pelituotteita on myyty verkkokaupassa jo ympäri Eurooppaa ja jopa Lähi-Itään.
– Ihan emme ajatelleet, että tämä näin menisi. Tavoitteena on, että Seinäjoesta tulisi Suomen padel-pääkaupunki. Meitä on myös kyselty muualle.
Teho Sport Areena avasi ovensa niin ikään Kapernaumissa kesäkuussa 2020. Hallissa on yhteensä viisi padel-kenttää, joista yksi on niin sanottu single-kenttä, jolla voi pelata kaksinpeliä ja tutustua lajiin.
Yrittäjä Peter Zschauer kuvailee Teho Sport Areenaa kansanhalliksi, jossa on helppoa tutustua lajiin.
– Meillä on rento asenne: pelaamisen ei tarvitse olla niin vakavaa. Meille on matala kynnys ja sisään touhuun pääsee heti. Merkittävää on se, että laji on aktivoinut itseni ikäiset viisikymppiset ”äijät”, jotka ovat enimmäkseen harrastaneet sohvalla makoilua. He ovat löytäneet padelista liikunnan ilon, ja painokin on pudonnut. Useimmat käyvät pelaamassa kahdesti viikossa, yrittäjä iloitsee.
Zschauser pitää tärkeänä, että hallilla on asiakaspalvelutiski ja siellä ihminen, joka opastaa sekä vuokraa mailoja ja myy sarjakortteja.
3000 neliön hallissa on myös kuusi sulkapallokenttää, joista yksi on muutettavissa picleball-kentäksi. Lisäksi hallilla pelataan pöytätennistä.
Peter Zschauer on parhaillaan pystyttämässä padel-kenttiä myös Kauhajoelle. Halli avataan toukokuussa Aronkylässä IKH:n toimitiloja vastapäätä.
– Kauhajoelle tulee yksi kaksinpelikenttä sekä kaksi nelinpelikenttää.
Kentät valmistaa Seinäjoella toimiva terassilasitukseen erikoistunut Liite-lasitus, joka teki ensimmäisen padel-kentän Zschauerin halliin. Liite-lasituksen padel-kenttäbisnes sai alkunsa, kun Zschauer kyseli lasitusyrittäjä Matti Yli-Sikkilältä, mistä voisi saada kaksinpelikentän. Ulkomailta sai vain nelinpelikenttiä.
– Sanoin, että kyllähän me sellainen voidaan tehdä. Siitä pienestä lupauksesta alkoi uusi liiketoiminta, ja pahasti näyttää, että se voi kasvaa jopa isommaksi kuin meidän päätoimiala, Yli-Sikkilä sanoo.
Nyt nelinpelikenttiäkään ei tarvitse enää tilata ulkomailta. Liike-lasitus valmistaa itse kenttien metalli- ja lasiosat ja myy kentät avaimet käteen-periaatteella. -PLM
Palaa takaisin näköislehteen
Ajankohtaista
Kysely
uusimmat
Kuvagalleria

PL 50
61301 Kurikka
puh (06) 4515 500, fax (06) 4515 532
Arja Hissa
050 551605
arja.hissa[a]kurikka-lehti.fi