A-
A+
Markku Haavisto aloitti yrittämisen rengasalalla jo 1970-luvulla. Eläkeläisenä aikaa on riittänyt muuhunkin kuin lumitöihin.
Elämä on näyttänyt, mikä on tärkeintä kaikesta: se on terveys.
”Minusta tuli rengasalan yrittäjä vähän sattumalta. Kävin kansalaiskoulua ja sahasin halkoja Kurikan kumikorjaamolla. Sinne sitten jäin töihin, kun koulu loppui.
Omaa rengasliikettä olen pitänyt vuodesta 1975. Niihin aikoihin tein edustajan työtä, kiersin viikot pitkin Suomea, lähdin maanantaina ja palasin perheen luo aina perjantaina. Viikonloput tein rengashommia.
80-luvun alussa rakennettiin tähän meidän omakotitalon pihaan halli. Siitä homma lähti kasvamaan. Vuonna 1984 ostimme veljeni kanssa enoltamme Ahti Kuivamäeltä vanhan rengaspinnoittamon tontin ja tilat. Se pieni rakennus on meillä edelleen käytössä, siinä Rengasmestan pihassa.
Veli myi osakkeensa minulle 1986, ja uusi halli avattiin 1990.
1990-luvun alussa lähdin pienellä osuudella mukaan, kun tuttu yrittäjä sai idean ruveta pinnoittamaan renkaita Virossa. Olin siinä porukassa ainoa, joka ymmärsi renkaista. Toimintaa vähitellen laajennettiin, ja se menestyi oikein mukavasti. Firma oli Eestin mantereella siksi harvinainen, ettei se mennyt konkurssiin niin kuin lähes kaikki muut menivät. Se oli meillä 28 vuotta.
Silloin aivan alussa, vuonna 1991 jouduimme Eestissä pahaan kolariin, kun kuorma-auto kääntyi meidän eteen. Auton moottori ja vaihdelaatikko tulivat syliimme. Elämä oli hetken aikaa sekaisin ja olimme aika kipeitä, mutta lääkärissä käytiin vasta täällä Suomessa.
1990-luku ja 2000 oli kovaa ja raskasta aikaa. Tuli luottotappioita, konkurssiuhkia, firman ottamat valuuttavelat moninkertaistuivat. Tapasin sanoa lapsilleni, että älkää te ikinä ruvetko yrittäjiksi.
Olen monesti ihmetellyt, miten oikein olen siitä kaikesta selvinnyt. Omista kuluista on pitänyt säästää, ja koko ajan piti yrittää enemmän ja enemmän, jotta pärjäisi.
Toiminta Eestissä on auttanut taloutta. Olen sanonut aina, että yritys siellä on minulle eläkeharrastus, mutta kyllä se on ollut muutakin.
Kun sitten pankki pelasti konkurssilta ja nenä alkoi olla veden pinnalla, tuumasin pojalleni Artolle, että kyllähän yrittäminen aivan mukavaakin on.
Yksi tähtihetkistä oli silloin 1990, kun sain uuden hallin pystyyn Kurikassa. Siinä oli mahtavaa tehdä töitä. Työntekijöiden kanssa on aina ollut hyvää tuuria, firmaan on saatu hyvää ja sitoutunutta porukkaa töihin.
Hienolta on tuntunut myös se, kun poikani Arto kysyi, että mitä jos hän ostaisi firman itselleen. Vastasin, että kannattaisi ensin tulla kokeilemaan. Hän jätti opettajan työnsä ja tuli tähän syyskuussa 2005. Seuraavan vuoden helmikuussa 2006 tehtiin kaupat. Sovimme, että jatkan hänen rinnallaan viisi vuotta, mutta siinä sitten lipsahti vähän pidempikin aika.
Ehkä voi sanoa, että Arto on kasvanut yrittäjyyteen, sillä hänellä ja Rengasmesta Haavistolla on ikäeroa yksi päivä: Arto syntyi firman perustamista seuraavana päivänä.
Hän on ollut niin paljon viisaampi kuin minä: Olen itse tehnyt asioita pitkälti mututuntumalla niin kuin on missäkin tilanteessa hyvältä tuntunut. Päätä on tullut hakattua seinään. Arto osaa hyödyntää numeroita. Onkin ollut hienoa seurata nuoren polven työskentelyä.
Arto on laajentanut firman toimintaa Kurikasta ja Tervajoelta Ähtäriin ja Seinäjoelle.
Elämä on näyttänyt, mikä on tärkeintä kaikesta: se on terveys. Meille oli kova paikka, kun Arto muutama vuosi sitten sairastui syöpään. Siinä vaiheessa, kun alkoi näyttää, että sairaus saatiin hallintaan, sairastuin itse eturauhassyöpään. Arto oli joutunut käymään läpi kovat hoidot, minä selvisin pelkällä sädehoidolla. Nyt kaikki on ainakin toistaiseksi hyvin, mutta käymme molemmat kontrolleissa.
Olen 74-vuotias ja eläkkeellä. Autan Artoa firman kuljetuksissa ja elämä täytyy kaikenlaisesta tekemisestä. Yrityksen hallituksesta jäin pois vasta viime vuonna. Luopuminen ei ollut henkisesti raskasta, päinvastoin, sillä elämässä oli niin paljon muutakin. Sekin auttoi, että sain jatkaa hallituksessa vaihdoksen jälkeen niin pitkään.
Koko ajan on jotakin työn alla. Pari vuotta sitten rakentelin ranturia, jolla saan vedettyä sähkömoottorilla veneen ylös vesiltä. Suunnittelin ja tein sen itse. Nyt teen kansalaisopistossa Kurikka-kelloja ja kotona kaappeja ja laatikoita ynnä muuta pientä puutyötä.
Monta vuotta olin mukana Autorengasliiton hallituksessa, jossa vedin rengasmarkkinaryhmää. Se oli meidän alan vaikuttamis- ja edunvalvontatyötä. Siitä jäin pois kolme vuotta sitten.
Kurikassa olen ollut mukana monenlaisessa toiminnassa, kuten seurakunnan pyhäkoulu- ja poikatyössä, lennokkikerhon vetäjänä, Kurikan Yrittäjissä, Lions Clubissa, Tuiskulankylän viemäriosuuskunnassa ja vasaramiehenä huutokaupoissa. Eläkepäivillä olen pitänyt ammattipätevyyskoulutuksia kuorma- ja linja-autonkuljettajille renkaista ja vanteista.
Kaikkeen uuteen olen ollut aina valmis ja olen vieläkin.
Vaimoni on sairaanhoitaja. Hän piti joskus koulutusta sydänterveydestä ja pyysi saada valokopion kalenteristani, jossa oli siihen aikaan joka päivälle ainakin kaksi tai kolme tapahtumaa koko viikon ajan. Hän oli kertonut sellaisen touhun johtavan melko varmasti sydänveritulppaan.
Onneksi sitä ei ole tullut. Vaimon tuki on ollut aivan ykköasasia. Lapset ja lastenlapset tuovat iloa ja on mukavaa seurata niiden kasvamista ja eteenpäinmenoa.
Sen olen oppinut, että vastamäen jälkeen tulee aina myötämäki. Yrittäminen on ollut kaikkine kokemuksineen mahtava matka ja olen siihen tyytyväinen.”
Pirjo Latva-Mantila
Ajankohtaista
Kysely
uusimmat
Kuvagalleria
A-
A+
Markku Haavisto aloitti yrittämisen rengasalalla jo 1970-luvulla. Eläkeläisenä aikaa on riittänyt muuhunkin kuin lumitöihin.
Elämä on näyttänyt, mikä on tärkeintä kaikesta: se on terveys.
”Minusta tuli rengasalan yrittäjä vähän sattumalta. Kävin kansalaiskoulua ja sahasin halkoja Kurikan kumikorjaamolla. Sinne sitten jäin töihin, kun koulu loppui.
Omaa rengasliikettä olen pitänyt vuodesta 1975. Niihin aikoihin tein edustajan työtä, kiersin viikot pitkin Suomea, lähdin maanantaina ja palasin perheen luo aina perjantaina. Viikonloput tein rengashommia.
80-luvun alussa rakennettiin tähän meidän omakotitalon pihaan halli. Siitä homma lähti kasvamaan. Vuonna 1984 ostimme veljeni kanssa enoltamme Ahti Kuivamäeltä vanhan rengaspinnoittamon tontin ja tilat. Se pieni rakennus on meillä edelleen käytössä, siinä Rengasmestan pihassa.
Veli myi osakkeensa minulle 1986, ja uusi halli avattiin 1990.
1990-luvun alussa lähdin pienellä osuudella mukaan, kun tuttu yrittäjä sai idean ruveta pinnoittamaan renkaita Virossa. Olin siinä porukassa ainoa, joka ymmärsi renkaista. Toimintaa vähitellen laajennettiin, ja se menestyi oikein mukavasti. Firma oli Eestin mantereella siksi harvinainen, ettei se mennyt konkurssiin niin kuin lähes kaikki muut menivät. Se oli meillä 28 vuotta.
Silloin aivan alussa, vuonna 1991 jouduimme Eestissä pahaan kolariin, kun kuorma-auto kääntyi meidän eteen. Auton moottori ja vaihdelaatikko tulivat syliimme. Elämä oli hetken aikaa sekaisin ja olimme aika kipeitä, mutta lääkärissä käytiin vasta täällä Suomessa.
1990-luku ja 2000 oli kovaa ja raskasta aikaa. Tuli luottotappioita, konkurssiuhkia, firman ottamat valuuttavelat moninkertaistuivat. Tapasin sanoa lapsilleni, että älkää te ikinä ruvetko yrittäjiksi.
Olen monesti ihmetellyt, miten oikein olen siitä kaikesta selvinnyt. Omista kuluista on pitänyt säästää, ja koko ajan piti yrittää enemmän ja enemmän, jotta pärjäisi.
Toiminta Eestissä on auttanut taloutta. Olen sanonut aina, että yritys siellä on minulle eläkeharrastus, mutta kyllä se on ollut muutakin.
Kun sitten pankki pelasti konkurssilta ja nenä alkoi olla veden pinnalla, tuumasin pojalleni Artolle, että kyllähän yrittäminen aivan mukavaakin on.
Yksi tähtihetkistä oli silloin 1990, kun sain uuden hallin pystyyn Kurikassa. Siinä oli mahtavaa tehdä töitä. Työntekijöiden kanssa on aina ollut hyvää tuuria, firmaan on saatu hyvää ja sitoutunutta porukkaa töihin.
Hienolta on tuntunut myös se, kun poikani Arto kysyi, että mitä jos hän ostaisi firman itselleen. Vastasin, että kannattaisi ensin tulla kokeilemaan. Hän jätti opettajan työnsä ja tuli tähän syyskuussa 2005. Seuraavan vuoden helmikuussa 2006 tehtiin kaupat. Sovimme, että jatkan hänen rinnallaan viisi vuotta, mutta siinä sitten lipsahti vähän pidempikin aika.
Ehkä voi sanoa, että Arto on kasvanut yrittäjyyteen, sillä hänellä ja Rengasmesta Haavistolla on ikäeroa yksi päivä: Arto syntyi firman perustamista seuraavana päivänä.
Hän on ollut niin paljon viisaampi kuin minä: Olen itse tehnyt asioita pitkälti mututuntumalla niin kuin on missäkin tilanteessa hyvältä tuntunut. Päätä on tullut hakattua seinään. Arto osaa hyödyntää numeroita. Onkin ollut hienoa seurata nuoren polven työskentelyä.
Arto on laajentanut firman toimintaa Kurikasta ja Tervajoelta Ähtäriin ja Seinäjoelle.
Elämä on näyttänyt, mikä on tärkeintä kaikesta: se on terveys. Meille oli kova paikka, kun Arto muutama vuosi sitten sairastui syöpään. Siinä vaiheessa, kun alkoi näyttää, että sairaus saatiin hallintaan, sairastuin itse eturauhassyöpään. Arto oli joutunut käymään läpi kovat hoidot, minä selvisin pelkällä sädehoidolla. Nyt kaikki on ainakin toistaiseksi hyvin, mutta käymme molemmat kontrolleissa.
Olen 74-vuotias ja eläkkeellä. Autan Artoa firman kuljetuksissa ja elämä täytyy kaikenlaisesta tekemisestä. Yrityksen hallituksesta jäin pois vasta viime vuonna. Luopuminen ei ollut henkisesti raskasta, päinvastoin, sillä elämässä oli niin paljon muutakin. Sekin auttoi, että sain jatkaa hallituksessa vaihdoksen jälkeen niin pitkään.
Koko ajan on jotakin työn alla. Pari vuotta sitten rakentelin ranturia, jolla saan vedettyä sähkömoottorilla veneen ylös vesiltä. Suunnittelin ja tein sen itse. Nyt teen kansalaisopistossa Kurikka-kelloja ja kotona kaappeja ja laatikoita ynnä muuta pientä puutyötä.
Monta vuotta olin mukana Autorengasliiton hallituksessa, jossa vedin rengasmarkkinaryhmää. Se oli meidän alan vaikuttamis- ja edunvalvontatyötä. Siitä jäin pois kolme vuotta sitten.
Kurikassa olen ollut mukana monenlaisessa toiminnassa, kuten seurakunnan pyhäkoulu- ja poikatyössä, lennokkikerhon vetäjänä, Kurikan Yrittäjissä, Lions Clubissa, Tuiskulankylän viemäriosuuskunnassa ja vasaramiehenä huutokaupoissa. Eläkepäivillä olen pitänyt ammattipätevyyskoulutuksia kuorma- ja linja-autonkuljettajille renkaista ja vanteista.
Kaikkeen uuteen olen ollut aina valmis ja olen vieläkin.
Vaimoni on sairaanhoitaja. Hän piti joskus koulutusta sydänterveydestä ja pyysi saada valokopion kalenteristani, jossa oli siihen aikaan joka päivälle ainakin kaksi tai kolme tapahtumaa koko viikon ajan. Hän oli kertonut sellaisen touhun johtavan melko varmasti sydänveritulppaan.
Onneksi sitä ei ole tullut. Vaimon tuki on ollut aivan ykköasasia. Lapset ja lastenlapset tuovat iloa ja on mukavaa seurata niiden kasvamista ja eteenpäinmenoa.
Sen olen oppinut, että vastamäen jälkeen tulee aina myötämäki. Yrittäminen on ollut kaikkine kokemuksineen mahtava matka ja olen siihen tyytyväinen.”
Pirjo Latva-Mantila
Ajankohtaista
Kysely
uusimmat
Kuvagalleria
A-
A+
Markku Haavisto aloitti yrittämisen rengasalalla jo 1970-luvulla. Eläkeläisenä aikaa on riittänyt muuhunkin kuin lumitöihin.
Elämä on näyttänyt, mikä on tärkeintä kaikesta: se on terveys.
”Minusta tuli rengasalan yrittäjä vähän sattumalta. Kävin kansalaiskoulua ja sahasin halkoja Kurikan kumikorjaamolla. Sinne sitten jäin töihin, kun koulu loppui.
Omaa rengasliikettä olen pitänyt vuodesta 1975. Niihin aikoihin tein edustajan työtä, kiersin viikot pitkin Suomea, lähdin maanantaina ja palasin perheen luo aina perjantaina. Viikonloput tein rengashommia.
80-luvun alussa rakennettiin tähän meidän omakotitalon pihaan halli. Siitä homma lähti kasvamaan. Vuonna 1984 ostimme veljeni kanssa enoltamme Ahti Kuivamäeltä vanhan rengaspinnoittamon tontin ja tilat. Se pieni rakennus on meillä edelleen käytössä, siinä Rengasmestan pihassa.
Veli myi osakkeensa minulle 1986, ja uusi halli avattiin 1990.
1990-luvun alussa lähdin pienellä osuudella mukaan, kun tuttu yrittäjä sai idean ruveta pinnoittamaan renkaita Virossa. Olin siinä porukassa ainoa, joka ymmärsi renkaista. Toimintaa vähitellen laajennettiin, ja se menestyi oikein mukavasti. Firma oli Eestin mantereella siksi harvinainen, ettei se mennyt konkurssiin niin kuin lähes kaikki muut menivät. Se oli meillä 28 vuotta.
Silloin aivan alussa, vuonna 1991 jouduimme Eestissä pahaan kolariin, kun kuorma-auto kääntyi meidän eteen. Auton moottori ja vaihdelaatikko tulivat syliimme. Elämä oli hetken aikaa sekaisin ja olimme aika kipeitä, mutta lääkärissä käytiin vasta täällä Suomessa.
1990-luku ja 2000 oli kovaa ja raskasta aikaa. Tuli luottotappioita, konkurssiuhkia, firman ottamat valuuttavelat moninkertaistuivat. Tapasin sanoa lapsilleni, että älkää te ikinä ruvetko yrittäjiksi.
Olen monesti ihmetellyt, miten oikein olen siitä kaikesta selvinnyt. Omista kuluista on pitänyt säästää, ja koko ajan piti yrittää enemmän ja enemmän, jotta pärjäisi.
Toiminta Eestissä on auttanut taloutta. Olen sanonut aina, että yritys siellä on minulle eläkeharrastus, mutta kyllä se on ollut muutakin.
Kun sitten pankki pelasti konkurssilta ja nenä alkoi olla veden pinnalla, tuumasin pojalleni Artolle, että kyllähän yrittäminen aivan mukavaakin on.
Yksi tähtihetkistä oli silloin 1990, kun sain uuden hallin pystyyn Kurikassa. Siinä oli mahtavaa tehdä töitä. Työntekijöiden kanssa on aina ollut hyvää tuuria, firmaan on saatu hyvää ja sitoutunutta porukkaa töihin.
Hienolta on tuntunut myös se, kun poikani Arto kysyi, että mitä jos hän ostaisi firman itselleen. Vastasin, että kannattaisi ensin tulla kokeilemaan. Hän jätti opettajan työnsä ja tuli tähän syyskuussa 2005. Seuraavan vuoden helmikuussa 2006 tehtiin kaupat. Sovimme, että jatkan hänen rinnallaan viisi vuotta, mutta siinä sitten lipsahti vähän pidempikin aika.
Ehkä voi sanoa, että Arto on kasvanut yrittäjyyteen, sillä hänellä ja Rengasmesta Haavistolla on ikäeroa yksi päivä: Arto syntyi firman perustamista seuraavana päivänä.
Hän on ollut niin paljon viisaampi kuin minä: Olen itse tehnyt asioita pitkälti mututuntumalla niin kuin on missäkin tilanteessa hyvältä tuntunut. Päätä on tullut hakattua seinään. Arto osaa hyödyntää numeroita. Onkin ollut hienoa seurata nuoren polven työskentelyä.
Arto on laajentanut firman toimintaa Kurikasta ja Tervajoelta Ähtäriin ja Seinäjoelle.
Elämä on näyttänyt, mikä on tärkeintä kaikesta: se on terveys. Meille oli kova paikka, kun Arto muutama vuosi sitten sairastui syöpään. Siinä vaiheessa, kun alkoi näyttää, että sairaus saatiin hallintaan, sairastuin itse eturauhassyöpään. Arto oli joutunut käymään läpi kovat hoidot, minä selvisin pelkällä sädehoidolla. Nyt kaikki on ainakin toistaiseksi hyvin, mutta käymme molemmat kontrolleissa.
Olen 74-vuotias ja eläkkeellä. Autan Artoa firman kuljetuksissa ja elämä täytyy kaikenlaisesta tekemisestä. Yrityksen hallituksesta jäin pois vasta viime vuonna. Luopuminen ei ollut henkisesti raskasta, päinvastoin, sillä elämässä oli niin paljon muutakin. Sekin auttoi, että sain jatkaa hallituksessa vaihdoksen jälkeen niin pitkään.
Koko ajan on jotakin työn alla. Pari vuotta sitten rakentelin ranturia, jolla saan vedettyä sähkömoottorilla veneen ylös vesiltä. Suunnittelin ja tein sen itse. Nyt teen kansalaisopistossa Kurikka-kelloja ja kotona kaappeja ja laatikoita ynnä muuta pientä puutyötä.
Monta vuotta olin mukana Autorengasliiton hallituksessa, jossa vedin rengasmarkkinaryhmää. Se oli meidän alan vaikuttamis- ja edunvalvontatyötä. Siitä jäin pois kolme vuotta sitten.
Kurikassa olen ollut mukana monenlaisessa toiminnassa, kuten seurakunnan pyhäkoulu- ja poikatyössä, lennokkikerhon vetäjänä, Kurikan Yrittäjissä, Lions Clubissa, Tuiskulankylän viemäriosuuskunnassa ja vasaramiehenä huutokaupoissa. Eläkepäivillä olen pitänyt ammattipätevyyskoulutuksia kuorma- ja linja-autonkuljettajille renkaista ja vanteista.
Kaikkeen uuteen olen ollut aina valmis ja olen vieläkin.
Vaimoni on sairaanhoitaja. Hän piti joskus koulutusta sydänterveydestä ja pyysi saada valokopion kalenteristani, jossa oli siihen aikaan joka päivälle ainakin kaksi tai kolme tapahtumaa koko viikon ajan. Hän oli kertonut sellaisen touhun johtavan melko varmasti sydänveritulppaan.
Onneksi sitä ei ole tullut. Vaimon tuki on ollut aivan ykköasasia. Lapset ja lastenlapset tuovat iloa ja on mukavaa seurata niiden kasvamista ja eteenpäinmenoa.
Sen olen oppinut, että vastamäen jälkeen tulee aina myötämäki. Yrittäminen on ollut kaikkine kokemuksineen mahtava matka ja olen siihen tyytyväinen.”
Pirjo Latva-Mantila
Ajankohtaista
Kysely
uusimmat
Kuvagalleria
PL 50
61301 Kurikka
puh (06) 4515 500, fax (06) 4515 532
Arja Hissa
050 551605
arja.hissa[a]kurikka-lehti.fi