Katariina Paski aloitti yrittäjänä 47 vuotta sitten: "Tämä työ vei sydämen"

Mestarikampaaja Katariina Paskilla on takanaan jo 47 vuoden ura yrittäjänä. Hiussalonki Katalookissa tehtiin sukupolvenvaihdos kaksi vuotta sitten, mutta Katariina tekee työtä edelleen.

”Monien asiakkaiden kanssa on vanhettu yhdessä. He ovat olleet asiakkaitani alusta lähtien, ja joillekin olen ollut ainoa kampaaja 43 vuotta. Kun sukupolvenvaihdos tehtiin kaksi vuotta sitten ja poikani Perttu otti vastuun yrityksestä, asiakkaat vetosivat, etten lopettaisi.

Olen nyt 67-vuotias ja tyytyväinen, kun saan palvella edelleen myös nuoria asiakkaita. On ihanaa tehdä myös nuorille morsiamille hääkampauksia ja meikkejä, huomata, että minuun luotetaan.

Yritän kyllä vähentää töitä, ja aina välillä pidän viikon vapaata, mutta tykkään tästä niin paljon, etten malta lopettaa. Perttu on sanonut, että saan tehdä niin paljon kuin haluan.

Haaveammattiin

Isälläni oli autokoulu Jalasjärvellä ja Peräseinäjoella, ja peruuttelin jo 12-vuotiaana autoja talliin, jonne piti saada mahtumaan yhteensä 4 autoa. Ehkä isä hän vähän ajatteli, että saisi minusta opettajan autokouluun. Kun sitten ajoin korttia ja yritin tehdä mäkilähtöä kuorma-autolla, isälle selvisi, ettei minusta tule ajo-opettajaa.

Viiden sisaruksen sarjasta neljästä tuli yrittäjiä.

Kosmetologi ja kampaaja olivat haaveammattejani. Valmistuin kosmetologiksi Helsingistä 19-vuotiaana vuonna 1973, minkä jälkeen jatkoin parturi-kampaajaksi oppisopimuksella Valkeakoskella.

Kun tapasin silloisen mieheni, hän oli parturina Jalasjärvellä. Perustimme yhteisen yrityksen Seinäjoelle naimisiin menon jälkeen. Meille syntyi kaksi poikaa: Lari ja Perttu. Myös heistä tuli parturi-kampaajia, mutta Lari on sittemmin vaihtanut alaa.

Kampaamotyö vei sydämen niin, että keskityin siihen. Aluksi yritin tehdä kahta työtä rinnakkain – kosmetologina ja kampaajana, mutta totesin, ettei se toimi.

1990-luvun kriisi

Vaihdoimme liikepaikkaa monta kertaa, aina isompaan ja isompaan. 1980-luvun lopussa lähdimme mukaan kollegojen perustamaan ketjuun. Oma liike myytiin ketjulle. Toiminta kasvoi kolmeen liikkeeseen, joista kaksi toimi Seinäjoella ja yksi Kokkolassa.

Seinäjoella meillä oli yhteensä 16 työntekijää. Itse olin vain töissä, en hoitanut bisnestä ollenkaan, mutta omistajan puolisona minullakin oli vastuu.

Kaikki oli suurta. Oli puhelinkeskukset, solariumit, peruukkihuoneet, isot keittiöt ja pyykinpesuhuoneet. Autojen kyljissä ja kahvikupeissakin luki ketjun nimi.

Toiminta kaatui lopulta omaan mahdottomuuteensa, liikkeitä meni nurin pikku hiljaa.

Tuli konkurssi, ja avioliittommekin päättyi. Se oli sitä 1990-luvun laman aikaa, kun monelle yritykselle kävi samoin.

Se on ollut elämäni suurin kriisi. Ajattelin silti, että tästä on vain pakko nousta ylös. Asiakkaiden ja ystävien avulla selvisin. Jo samana vuonna 1995 perustin tämän Katalookin.

Kansainvälisiä kilpailuja

Urani aikana olen osallistunut moniin kilpailuihin, myös ulkomailla. Voitin kampaajien Suomen mestaruuden vuonna 1994, edellisenä vuonna olin kakkonen, ja pääsin Lontooseen kilpailemaan Suomen joukkueen kanssa. Edustin Suomea myös monissa muissa kansainvälisissä kilpailuissa.

Meikkauksen SM-kilpailun voitin jo aiemmin, silloin, kun lapset olivat vielä pieniä. Myös hääkampauskilpailuissa tuli voittoja.

Joskus tehtiin fantasiatöitä. Meikkasin ja tein kaiken itse. Pohjoismaiden mestaruuskisassa saatiin hopeamitali. Washingtonissa oltiin vuonna 1996, se oli viimeinen kilpailureissu. Kilpailu-uran jälkeen olen ollut mukana eri kisojen tuomaristoissa.

Ne ovat olleet hienoja reissuja, vaikka rahaa meni niin paljon, ettei ollut varaa rakentaa omakotitaloja. Työtä tehtiin kunnianhimoisesti ja vapaa-aika meni harjoitteluun.

Joskus olen miettinyt ja ihmetellyt, miten silloin ehdin joka paikkaan. Harjoittelin kilpailuihin iltaisin, ja päässä muhi valtavasti ideoita. Suunnittelin kisoihin korut, vaatteet, meikit ja kaiken. Tein myös näytöksiä ja olin Cutrinilla kouluttajana. Kiersin kouluttamassa kampaajia, ja koulutusviikkojen jälkeen tein taas hullun lailla töitä, sillä asiakkaat odottivat.

Valmensin myös Perttua kisoihin, ja hän voittikin silloisen juniorikampaaja-kilpailun.

15.000 askelta

Pitää olla tyytyväinen, että terveys on hyvä ja mielikin vielä nuori. Tässä liikkeessä on tiloja myös alakerrassa, ja portaita pitää juosta vähän väliä ylös alas. Päivän mittaan askeleita tulee noin 15.000.

Kampaajan täytyy osata käsitellä ihmisiä. Yksi asiakas sanoi, että tämä tuoli on sellainen leelian lepotuoli. Asiakkaiden kanssa itketään ja nauretaan yhdessä. Ihminen avautuu ja kertoo asioitaan, kun päätä kosketaan. Tämä on käsityöammatti, jossa palvellaan vain yhtä asiakasta kerrallaan.

Meillä on ollut liikkeessä aina työntekijöitä, vuokratuolilaisia ja oppisopimusoppilaita. Näiden vuosien aikana olen kouluttanut toistakymmentä kampaajaa yrittäjiksi tähän kaupunkiin ja lähikuntiin. Kun kampaaja tulee tarpeeksi hyväksi, hän lähtee ja perustaa oman yrityksen. Harmittaahan se, kun hyvät tekijät lähtevät, mutta kavereita ollaan heidän kaikkien kanssa.

Tekniikat voi opettaa toiselle, mutta taiteellisuus pitää olla luonnostaan. Pitää myös nähdä, mikä kenellekin asiakkaalle sopii. Jos osaa vain tekniikan, työstä tulee suorittamista, eikä sitä jaksa tehdä pitkään.

Vakiasiakkaillekin pitää välillä uskaltaa ehdottaa jotakin uutta ja erilaista. Parhaita hetkiä ovat ne, kun saa vapaat kädet suunnitella asiakkaalle uuden ilmeen. Toki silloinkin häntä pitää kuunnella.

Uusi aika

Monen vuoden ajan etsin liikkeelleni jatkajaa, kunnes Perttu muutti perheensä kanssa Seinäjoelle ja tuli Katalookiin yrittäjäksi.

Juuri kun Perttu aloitti, tuli korona. Asiakkaat peruivat aikoja ensin, mutta kahden viikon jälkeen tilanne alkoi normalisoitua. Kun ei vielä tiedetty, miten korona tarttuu, desinfioin hysteerisesti ovenkahvoja ja kaikkea.

Pertun kanssa saatamme välillä sanailla. Sukupolvien välistä kitkaa on tullut joskus erilaisista toimintatavoista, kuten siitä, etten aina muista merkitä varauksia järjestelmään. Se voi unohtua, kun jäädään juttelemaan asiakkaiden kanssa, mutta olen luvannut parantaa tapani (naurua).

Minulla on kaksi lastenlasta, poikia hekin.

Yritän opetella nauttimaan elämästä uudella tavalla, luonnossa liikkuen ja ehkä matkustelemalla läheisteni kanssa, sitten kun maltan pitää vapaata ja kun korona suo. Uskollisille asiakkailleni olen kiitollinen, ilman heitä ei olisi meitä eikä Katalookia.”

Pirjo Latva-Mantila