A-
A+
Heikki Lindfors tietää yrittämisen olevan kova laji.
Tässä mennään nyt eteenpäin eikä taakse katsella.
Heikki Lindfors, 65, on toiminut yrittäjänä viidellä eri vuosikymmenellä ja jatkaa edelleen. Jo nuorena teknikkona hän erikoistui elintarvikealan koneisiin ja laitteisiin. Nyt hän kertoo vuosikymmenten yrittäjätarinansa.
”Yrittäjyys on imetty jo äidinmaidossa: vanhempani tekivät kattotiiliä Kauhajoella. Kun opiskelin konstruktio- eli koneteknikoksi, olin kesätöissä Esko Salo Oy:llä ja menin hetkeksi vielä Vesme Oy:lle valmistumisen jälkeen.
Ei mennyt kauaa, kun päätimme laittaa oman firman pystyyn Antti-veljen kanssa. Veljekset Linfrors Oy perustettiin vuonna 1979. Lähdimme tekemään täydellä teholla rosterilaitteita elintarviketeollisuudelle. Kauhajoella oli vahva materiaalinkäsittelyn osaaminen, ja me oltiin ensimmäinen, joka teki laitteita rosterista. Taidettiin olla ensimmäinen koko Suomessa.
Kuusi vuotta painettiin töitä 24/7. Kun aloitettiin, oltiin poikamiehiä, ja kun firma myytiin vuonna 1985, meillä kummallakin oli perhe.
Yrityksemme oli kasvanut sellaiseen tilanteeseen, että Suomen markkina alkoi olla sille liian pieni ja olisi pitänyt lähteä ulos. Ketolan Jouko osti meidät, ja meidän yhtiöstä tuli osa Onnisen materiaalinkäsittely-yksikköä.
Jäimme töihin Velj. Lindfors Oy -yhtiöön. Tehtiin isoja projekteja ja kasvettiin, kunnes jossain vaiheessa todettiin, että se on liian iso yksikkö ja organisaatio meille. Oltiin totuttu suoraviivaiseen toimintaan, ja nyt piti asiat viedä aina hallitukseen. Kolmen vuoden päästä ilmoitimme Onnisen johdolle, että jäämme siitä pois.
Onninen myi yksikön Tuomo Haloselle. Meidän alkuun laittamastamme alasta on sittemmin syntynyt ainakin kymmenen rosteripajaa Suomeen.
Kymmenen vuoden kovan työrupeaman jälkeen tuli vapaata ja hyvä hetki lähteä kouluttautumaan automaatioinsinööriksi. Olin ensimmäisiä teknikoita, jotka pääsi jatkokoulutukseen. Siinä vaiheessa sitten aloin tehdä esisuunnittelua ja konsultointia Suomen elintarvikeyrityksille.
Koska entinen yhtiömme ei enää vuokrannut meidän hallia, meille jäi kiinteistöyhtiö ja tyhjä halli. Veli aloitti uudet hommat ja minä lähdin kehittämään ja tekemään vihannes-juurespuolen laitteita ja siinä ohessa esisuunnittelua.
Forsfoodin perustin vuonna 1991. Myös vaimo tuli mukaan yritykseen. Meillä oli valmis tuotekehitys ja osaaminen ja Formit alkoi myydä ja markkinoida laitteita ja kokonaisia linjastoja maailmalle. Yhdessä Formitin kanssa vietiin maailmalle muiden muassa pariisinperuna- ja kuorintakoneita. Formitissa oli mukana kaksi närpiöläisveljestä, Stefan ja Torbjörn.
Se oli todella hienoa kasvun aikaa, laitteita myytiin ympäri maailmaa, ja uusia yhteistyökuvioita syntyi. Koko 1990-luku kehitettiin laitteita, käytiin messuilla ja kansainvälistyttiin.
1998 ostimme tämän Ajokkikuja 5:n liiketilan Hemmingin autoliikkeen konkurssipesältä. Tähän on rakennettu puolet lisää sekä ostettu tonttia myös mahdollisille tuleville laajennuksille.
1990-luvulla Suomi kävi syvällä lamassa ja uudisti karvansa totaalisesti. Niistä montuista kaikki eivät ikinä selvinneet. Meillä ensimmäinen monttu tuli, kun WTC-tornit sortuivat New Yorkissa syksyllä 2001. Sen jälkeen lentokoneruokailu muuttui.
Kotimaassa meillä oli teemana valmistaa laitteita lähiruoka- ja tuoretuotteiden tekemiselle, sillä niitä ei voi tuoda Suomeen. Puhtaus- ja hygieniavaatimukset kasvoivat koko ajan.
Olin aina ajatellut, että meidän laitteiden markkinat ovat Venäjällä. Kun sitten myyntimies kävi siellä ja näki, että maassa ei mene hyvin, tuntui, että homma siellä räjähtää käsiin. Silloin elettiin vuotta 2007, ja pian alkoi maailmanlaajuinen taantuma ja finanssikriisi.
Konepuoli meni aivan sekavaksi. Euroopassa tuli tilanne, ettei kukaan pystynyt ostamaan uusia koneita. Ruokaa alettiin tehdä Itä-Euroopassa, jonne siirrettiin vanhoja linjoja Keski-Euroopasta. Niillä sitten painettiin hulluna halpaa elintarviketta Euroopan markkinoille.
Laskettiin vähän sen varaan, että jokin kansainvälinen yritys ostaisi meidät. Yrityskauppa olikin hilkulla, muttei lopulta toteutunut.
Kävi vielä niin, että Stefan, kuoli. Torbjörnin kanssa jäimme miettimään vaihtoehtoja.
Meidän ala meni uusiksi ihan kokonaan. Kun ei tiedetty, mitä tehdä, perustimme Forsfood-myyntiyhtiön, Forsteel-tuotantoyhtiön ja kiinteistöyhtiön ja teimme sukupolvenvaihdoksen 2010: vaimo Irma sekä tyttäret Heidi, Erika ja Essi tulivat omistajiksi ja hallitukseen. He olivat olleet hallituksessa mukana jo vuodesta 2002.
Formit myytiin vuonna 2012 tanskalaiselle Ekkolle, ja me keskityttiin omien ja päämiestemme tuotteiden myyntiin Suomeen ja Balttiaan. Ekko kuitenkin lopetti Formit Suomen 2016 ja jatkoi yhteistyötä Tanskasta käsin.
Erika otti talouspuolen haltuunsa vuonna 2018, ja vaimoni Irma jäi ansaitulle eläkevapaalle.
Oltiin menty pitkään puolivaloilla, kun markkinatilanne 2010-luvulla ei meidän mielestä ollut luottamukseen perustuvaa tai kunnolla ennustettavissa.
Yhdessä henkilökunnan kanssa päätettiin miettiä uutta strategiaa ja sitä, jos vielä kertarykäyksellä uudistetaan tuotteet ja tehdään niistä erilaisia kuin Ekkolle myymämme tuotteet sekä avata oma vienti Eurooppaan. Niin aloimme vuonna 2020 keskittyä omien tuotteiden tuotekehitykseen ja valmistukseen.
Meillä on vahva rosteriosaaminen ja laitteilla paljon potentiaalia. Erika on tehnyt hyvää työtä: hän laati perusteellisen kehityssuunnitelman hankerahoitusta varten. Rahoitus saatiin, ja pienessä ajassa tehtiin todella iso mullistus. Käytännössä koko talo on ravisteltu perin pohjin: on kehitetty koneita, yritysbrändiä, logoa ja järjestelmää.
Tänä vuonna ollaan mukana Kasvu Openissakin Erikan johdolla.
Tässä mennään nyt eteenpäin eikä taakse katsella. Koronasta huolimatta kauppa on käynyt, eikä porukkaa ole tarvinnut lomauttaa.
Meillä on yhdeksän ihmistä töissä. Työtä on aina riittänyt, ja vain kerran, vuonna 2007 on työaikaa jouduttu lyhentämään. Silloinkin työntekijät sitä itse ehdottivat, kun kuormasta putosi pois niin paljon. Tämä on hieno, pieni ja joustava organisaatio.
Nyt organisaatio on kasvamassa, ja seuraava askel on saada tähän kansainväliseen kasvuun sitoutunut toimitusjohtaja tai jokin yhteistyökuvio vientiin.
Yrittäminen on kova laji, jossa menestyy vain olemalla rehellinen ja luotettava. Asiakas on aina kunkku, ja sitä on palveltava sataprosenttisesti. Työntekijöiden merkitys on aivan ratkaiseva. On mahtavaa, että ollaan löydetty osaavia työntekijöitä, jotka ovat sitoutuneet yritykseen.
En olisi selvinnyt tästä ilman vaimoni Irman tukea. Hän on hoitanut kotia ja huolehtinut tyttäristä niin, että olen voinut toteuttaa itseäni yrittäjänä.
Tänään meidän kolmella tyttärellä on perheet ja heidän kauttaan olemme saaneet seitsemän hienoa lastenlasta, joiden kanssa vietetään usein aikaa.
Voi kai sanoa, että yrittäminen on elämäntapa. Eihän siitä muuten mitään tulisi. Nykyään osaan jo lähteä töistä pois ja pitää viikonloput vapaana. Tässä nykyisessä roolissa ehtii jo miettiä muutakin.
Aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sen olen aina tiennyt ja ottanut huomioon, etten ole ikuinen. Ei kukaan ole. Nuoret osaavat paremmin, ja ehkä olen yrityksen kehitykselle pian vain jarruna. Voihan olla, että jonakin päivänä avaimeni ei enää sovi oven lukkoon (naurua).”
Pirjo Latva-Mantila
Ajankohtaista
Kysely
uusimmat
Kuvagalleria
A-
A+
Heikki Lindfors tietää yrittämisen olevan kova laji.
Tässä mennään nyt eteenpäin eikä taakse katsella.
Heikki Lindfors, 65, on toiminut yrittäjänä viidellä eri vuosikymmenellä ja jatkaa edelleen. Jo nuorena teknikkona hän erikoistui elintarvikealan koneisiin ja laitteisiin. Nyt hän kertoo vuosikymmenten yrittäjätarinansa.
”Yrittäjyys on imetty jo äidinmaidossa: vanhempani tekivät kattotiiliä Kauhajoella. Kun opiskelin konstruktio- eli koneteknikoksi, olin kesätöissä Esko Salo Oy:llä ja menin hetkeksi vielä Vesme Oy:lle valmistumisen jälkeen.
Ei mennyt kauaa, kun päätimme laittaa oman firman pystyyn Antti-veljen kanssa. Veljekset Linfrors Oy perustettiin vuonna 1979. Lähdimme tekemään täydellä teholla rosterilaitteita elintarviketeollisuudelle. Kauhajoella oli vahva materiaalinkäsittelyn osaaminen, ja me oltiin ensimmäinen, joka teki laitteita rosterista. Taidettiin olla ensimmäinen koko Suomessa.
Kuusi vuotta painettiin töitä 24/7. Kun aloitettiin, oltiin poikamiehiä, ja kun firma myytiin vuonna 1985, meillä kummallakin oli perhe.
Yrityksemme oli kasvanut sellaiseen tilanteeseen, että Suomen markkina alkoi olla sille liian pieni ja olisi pitänyt lähteä ulos. Ketolan Jouko osti meidät, ja meidän yhtiöstä tuli osa Onnisen materiaalinkäsittely-yksikköä.
Jäimme töihin Velj. Lindfors Oy -yhtiöön. Tehtiin isoja projekteja ja kasvettiin, kunnes jossain vaiheessa todettiin, että se on liian iso yksikkö ja organisaatio meille. Oltiin totuttu suoraviivaiseen toimintaan, ja nyt piti asiat viedä aina hallitukseen. Kolmen vuoden päästä ilmoitimme Onnisen johdolle, että jäämme siitä pois.
Onninen myi yksikön Tuomo Haloselle. Meidän alkuun laittamastamme alasta on sittemmin syntynyt ainakin kymmenen rosteripajaa Suomeen.
Kymmenen vuoden kovan työrupeaman jälkeen tuli vapaata ja hyvä hetki lähteä kouluttautumaan automaatioinsinööriksi. Olin ensimmäisiä teknikoita, jotka pääsi jatkokoulutukseen. Siinä vaiheessa sitten aloin tehdä esisuunnittelua ja konsultointia Suomen elintarvikeyrityksille.
Koska entinen yhtiömme ei enää vuokrannut meidän hallia, meille jäi kiinteistöyhtiö ja tyhjä halli. Veli aloitti uudet hommat ja minä lähdin kehittämään ja tekemään vihannes-juurespuolen laitteita ja siinä ohessa esisuunnittelua.
Forsfoodin perustin vuonna 1991. Myös vaimo tuli mukaan yritykseen. Meillä oli valmis tuotekehitys ja osaaminen ja Formit alkoi myydä ja markkinoida laitteita ja kokonaisia linjastoja maailmalle. Yhdessä Formitin kanssa vietiin maailmalle muiden muassa pariisinperuna- ja kuorintakoneita. Formitissa oli mukana kaksi närpiöläisveljestä, Stefan ja Torbjörn.
Se oli todella hienoa kasvun aikaa, laitteita myytiin ympäri maailmaa, ja uusia yhteistyökuvioita syntyi. Koko 1990-luku kehitettiin laitteita, käytiin messuilla ja kansainvälistyttiin.
1998 ostimme tämän Ajokkikuja 5:n liiketilan Hemmingin autoliikkeen konkurssipesältä. Tähän on rakennettu puolet lisää sekä ostettu tonttia myös mahdollisille tuleville laajennuksille.
1990-luvulla Suomi kävi syvällä lamassa ja uudisti karvansa totaalisesti. Niistä montuista kaikki eivät ikinä selvinneet. Meillä ensimmäinen monttu tuli, kun WTC-tornit sortuivat New Yorkissa syksyllä 2001. Sen jälkeen lentokoneruokailu muuttui.
Kotimaassa meillä oli teemana valmistaa laitteita lähiruoka- ja tuoretuotteiden tekemiselle, sillä niitä ei voi tuoda Suomeen. Puhtaus- ja hygieniavaatimukset kasvoivat koko ajan.
Olin aina ajatellut, että meidän laitteiden markkinat ovat Venäjällä. Kun sitten myyntimies kävi siellä ja näki, että maassa ei mene hyvin, tuntui, että homma siellä räjähtää käsiin. Silloin elettiin vuotta 2007, ja pian alkoi maailmanlaajuinen taantuma ja finanssikriisi.
Konepuoli meni aivan sekavaksi. Euroopassa tuli tilanne, ettei kukaan pystynyt ostamaan uusia koneita. Ruokaa alettiin tehdä Itä-Euroopassa, jonne siirrettiin vanhoja linjoja Keski-Euroopasta. Niillä sitten painettiin hulluna halpaa elintarviketta Euroopan markkinoille.
Laskettiin vähän sen varaan, että jokin kansainvälinen yritys ostaisi meidät. Yrityskauppa olikin hilkulla, muttei lopulta toteutunut.
Kävi vielä niin, että Stefan, kuoli. Torbjörnin kanssa jäimme miettimään vaihtoehtoja.
Meidän ala meni uusiksi ihan kokonaan. Kun ei tiedetty, mitä tehdä, perustimme Forsfood-myyntiyhtiön, Forsteel-tuotantoyhtiön ja kiinteistöyhtiön ja teimme sukupolvenvaihdoksen 2010: vaimo Irma sekä tyttäret Heidi, Erika ja Essi tulivat omistajiksi ja hallitukseen. He olivat olleet hallituksessa mukana jo vuodesta 2002.
Formit myytiin vuonna 2012 tanskalaiselle Ekkolle, ja me keskityttiin omien ja päämiestemme tuotteiden myyntiin Suomeen ja Balttiaan. Ekko kuitenkin lopetti Formit Suomen 2016 ja jatkoi yhteistyötä Tanskasta käsin.
Erika otti talouspuolen haltuunsa vuonna 2018, ja vaimoni Irma jäi ansaitulle eläkevapaalle.
Oltiin menty pitkään puolivaloilla, kun markkinatilanne 2010-luvulla ei meidän mielestä ollut luottamukseen perustuvaa tai kunnolla ennustettavissa.
Yhdessä henkilökunnan kanssa päätettiin miettiä uutta strategiaa ja sitä, jos vielä kertarykäyksellä uudistetaan tuotteet ja tehdään niistä erilaisia kuin Ekkolle myymämme tuotteet sekä avata oma vienti Eurooppaan. Niin aloimme vuonna 2020 keskittyä omien tuotteiden tuotekehitykseen ja valmistukseen.
Meillä on vahva rosteriosaaminen ja laitteilla paljon potentiaalia. Erika on tehnyt hyvää työtä: hän laati perusteellisen kehityssuunnitelman hankerahoitusta varten. Rahoitus saatiin, ja pienessä ajassa tehtiin todella iso mullistus. Käytännössä koko talo on ravisteltu perin pohjin: on kehitetty koneita, yritysbrändiä, logoa ja järjestelmää.
Tänä vuonna ollaan mukana Kasvu Openissakin Erikan johdolla.
Tässä mennään nyt eteenpäin eikä taakse katsella. Koronasta huolimatta kauppa on käynyt, eikä porukkaa ole tarvinnut lomauttaa.
Meillä on yhdeksän ihmistä töissä. Työtä on aina riittänyt, ja vain kerran, vuonna 2007 on työaikaa jouduttu lyhentämään. Silloinkin työntekijät sitä itse ehdottivat, kun kuormasta putosi pois niin paljon. Tämä on hieno, pieni ja joustava organisaatio.
Nyt organisaatio on kasvamassa, ja seuraava askel on saada tähän kansainväliseen kasvuun sitoutunut toimitusjohtaja tai jokin yhteistyökuvio vientiin.
Yrittäminen on kova laji, jossa menestyy vain olemalla rehellinen ja luotettava. Asiakas on aina kunkku, ja sitä on palveltava sataprosenttisesti. Työntekijöiden merkitys on aivan ratkaiseva. On mahtavaa, että ollaan löydetty osaavia työntekijöitä, jotka ovat sitoutuneet yritykseen.
En olisi selvinnyt tästä ilman vaimoni Irman tukea. Hän on hoitanut kotia ja huolehtinut tyttäristä niin, että olen voinut toteuttaa itseäni yrittäjänä.
Tänään meidän kolmella tyttärellä on perheet ja heidän kauttaan olemme saaneet seitsemän hienoa lastenlasta, joiden kanssa vietetään usein aikaa.
Voi kai sanoa, että yrittäminen on elämäntapa. Eihän siitä muuten mitään tulisi. Nykyään osaan jo lähteä töistä pois ja pitää viikonloput vapaana. Tässä nykyisessä roolissa ehtii jo miettiä muutakin.
Aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sen olen aina tiennyt ja ottanut huomioon, etten ole ikuinen. Ei kukaan ole. Nuoret osaavat paremmin, ja ehkä olen yrityksen kehitykselle pian vain jarruna. Voihan olla, että jonakin päivänä avaimeni ei enää sovi oven lukkoon (naurua).”
Pirjo Latva-Mantila
Ajankohtaista
Kysely
uusimmat
Kuvagalleria
A-
A+
Heikki Lindfors tietää yrittämisen olevan kova laji.
Tässä mennään nyt eteenpäin eikä taakse katsella.
Heikki Lindfors, 65, on toiminut yrittäjänä viidellä eri vuosikymmenellä ja jatkaa edelleen. Jo nuorena teknikkona hän erikoistui elintarvikealan koneisiin ja laitteisiin. Nyt hän kertoo vuosikymmenten yrittäjätarinansa.
”Yrittäjyys on imetty jo äidinmaidossa: vanhempani tekivät kattotiiliä Kauhajoella. Kun opiskelin konstruktio- eli koneteknikoksi, olin kesätöissä Esko Salo Oy:llä ja menin hetkeksi vielä Vesme Oy:lle valmistumisen jälkeen.
Ei mennyt kauaa, kun päätimme laittaa oman firman pystyyn Antti-veljen kanssa. Veljekset Linfrors Oy perustettiin vuonna 1979. Lähdimme tekemään täydellä teholla rosterilaitteita elintarviketeollisuudelle. Kauhajoella oli vahva materiaalinkäsittelyn osaaminen, ja me oltiin ensimmäinen, joka teki laitteita rosterista. Taidettiin olla ensimmäinen koko Suomessa.
Kuusi vuotta painettiin töitä 24/7. Kun aloitettiin, oltiin poikamiehiä, ja kun firma myytiin vuonna 1985, meillä kummallakin oli perhe.
Yrityksemme oli kasvanut sellaiseen tilanteeseen, että Suomen markkina alkoi olla sille liian pieni ja olisi pitänyt lähteä ulos. Ketolan Jouko osti meidät, ja meidän yhtiöstä tuli osa Onnisen materiaalinkäsittely-yksikköä.
Jäimme töihin Velj. Lindfors Oy -yhtiöön. Tehtiin isoja projekteja ja kasvettiin, kunnes jossain vaiheessa todettiin, että se on liian iso yksikkö ja organisaatio meille. Oltiin totuttu suoraviivaiseen toimintaan, ja nyt piti asiat viedä aina hallitukseen. Kolmen vuoden päästä ilmoitimme Onnisen johdolle, että jäämme siitä pois.
Onninen myi yksikön Tuomo Haloselle. Meidän alkuun laittamastamme alasta on sittemmin syntynyt ainakin kymmenen rosteripajaa Suomeen.
Kymmenen vuoden kovan työrupeaman jälkeen tuli vapaata ja hyvä hetki lähteä kouluttautumaan automaatioinsinööriksi. Olin ensimmäisiä teknikoita, jotka pääsi jatkokoulutukseen. Siinä vaiheessa sitten aloin tehdä esisuunnittelua ja konsultointia Suomen elintarvikeyrityksille.
Koska entinen yhtiömme ei enää vuokrannut meidän hallia, meille jäi kiinteistöyhtiö ja tyhjä halli. Veli aloitti uudet hommat ja minä lähdin kehittämään ja tekemään vihannes-juurespuolen laitteita ja siinä ohessa esisuunnittelua.
Forsfoodin perustin vuonna 1991. Myös vaimo tuli mukaan yritykseen. Meillä oli valmis tuotekehitys ja osaaminen ja Formit alkoi myydä ja markkinoida laitteita ja kokonaisia linjastoja maailmalle. Yhdessä Formitin kanssa vietiin maailmalle muiden muassa pariisinperuna- ja kuorintakoneita. Formitissa oli mukana kaksi närpiöläisveljestä, Stefan ja Torbjörn.
Se oli todella hienoa kasvun aikaa, laitteita myytiin ympäri maailmaa, ja uusia yhteistyökuvioita syntyi. Koko 1990-luku kehitettiin laitteita, käytiin messuilla ja kansainvälistyttiin.
1998 ostimme tämän Ajokkikuja 5:n liiketilan Hemmingin autoliikkeen konkurssipesältä. Tähän on rakennettu puolet lisää sekä ostettu tonttia myös mahdollisille tuleville laajennuksille.
1990-luvulla Suomi kävi syvällä lamassa ja uudisti karvansa totaalisesti. Niistä montuista kaikki eivät ikinä selvinneet. Meillä ensimmäinen monttu tuli, kun WTC-tornit sortuivat New Yorkissa syksyllä 2001. Sen jälkeen lentokoneruokailu muuttui.
Kotimaassa meillä oli teemana valmistaa laitteita lähiruoka- ja tuoretuotteiden tekemiselle, sillä niitä ei voi tuoda Suomeen. Puhtaus- ja hygieniavaatimukset kasvoivat koko ajan.
Olin aina ajatellut, että meidän laitteiden markkinat ovat Venäjällä. Kun sitten myyntimies kävi siellä ja näki, että maassa ei mene hyvin, tuntui, että homma siellä räjähtää käsiin. Silloin elettiin vuotta 2007, ja pian alkoi maailmanlaajuinen taantuma ja finanssikriisi.
Konepuoli meni aivan sekavaksi. Euroopassa tuli tilanne, ettei kukaan pystynyt ostamaan uusia koneita. Ruokaa alettiin tehdä Itä-Euroopassa, jonne siirrettiin vanhoja linjoja Keski-Euroopasta. Niillä sitten painettiin hulluna halpaa elintarviketta Euroopan markkinoille.
Laskettiin vähän sen varaan, että jokin kansainvälinen yritys ostaisi meidät. Yrityskauppa olikin hilkulla, muttei lopulta toteutunut.
Kävi vielä niin, että Stefan, kuoli. Torbjörnin kanssa jäimme miettimään vaihtoehtoja.
Meidän ala meni uusiksi ihan kokonaan. Kun ei tiedetty, mitä tehdä, perustimme Forsfood-myyntiyhtiön, Forsteel-tuotantoyhtiön ja kiinteistöyhtiön ja teimme sukupolvenvaihdoksen 2010: vaimo Irma sekä tyttäret Heidi, Erika ja Essi tulivat omistajiksi ja hallitukseen. He olivat olleet hallituksessa mukana jo vuodesta 2002.
Formit myytiin vuonna 2012 tanskalaiselle Ekkolle, ja me keskityttiin omien ja päämiestemme tuotteiden myyntiin Suomeen ja Balttiaan. Ekko kuitenkin lopetti Formit Suomen 2016 ja jatkoi yhteistyötä Tanskasta käsin.
Erika otti talouspuolen haltuunsa vuonna 2018, ja vaimoni Irma jäi ansaitulle eläkevapaalle.
Oltiin menty pitkään puolivaloilla, kun markkinatilanne 2010-luvulla ei meidän mielestä ollut luottamukseen perustuvaa tai kunnolla ennustettavissa.
Yhdessä henkilökunnan kanssa päätettiin miettiä uutta strategiaa ja sitä, jos vielä kertarykäyksellä uudistetaan tuotteet ja tehdään niistä erilaisia kuin Ekkolle myymämme tuotteet sekä avata oma vienti Eurooppaan. Niin aloimme vuonna 2020 keskittyä omien tuotteiden tuotekehitykseen ja valmistukseen.
Meillä on vahva rosteriosaaminen ja laitteilla paljon potentiaalia. Erika on tehnyt hyvää työtä: hän laati perusteellisen kehityssuunnitelman hankerahoitusta varten. Rahoitus saatiin, ja pienessä ajassa tehtiin todella iso mullistus. Käytännössä koko talo on ravisteltu perin pohjin: on kehitetty koneita, yritysbrändiä, logoa ja järjestelmää.
Tänä vuonna ollaan mukana Kasvu Openissakin Erikan johdolla.
Tässä mennään nyt eteenpäin eikä taakse katsella. Koronasta huolimatta kauppa on käynyt, eikä porukkaa ole tarvinnut lomauttaa.
Meillä on yhdeksän ihmistä töissä. Työtä on aina riittänyt, ja vain kerran, vuonna 2007 on työaikaa jouduttu lyhentämään. Silloinkin työntekijät sitä itse ehdottivat, kun kuormasta putosi pois niin paljon. Tämä on hieno, pieni ja joustava organisaatio.
Nyt organisaatio on kasvamassa, ja seuraava askel on saada tähän kansainväliseen kasvuun sitoutunut toimitusjohtaja tai jokin yhteistyökuvio vientiin.
Yrittäminen on kova laji, jossa menestyy vain olemalla rehellinen ja luotettava. Asiakas on aina kunkku, ja sitä on palveltava sataprosenttisesti. Työntekijöiden merkitys on aivan ratkaiseva. On mahtavaa, että ollaan löydetty osaavia työntekijöitä, jotka ovat sitoutuneet yritykseen.
En olisi selvinnyt tästä ilman vaimoni Irman tukea. Hän on hoitanut kotia ja huolehtinut tyttäristä niin, että olen voinut toteuttaa itseäni yrittäjänä.
Tänään meidän kolmella tyttärellä on perheet ja heidän kauttaan olemme saaneet seitsemän hienoa lastenlasta, joiden kanssa vietetään usein aikaa.
Voi kai sanoa, että yrittäminen on elämäntapa. Eihän siitä muuten mitään tulisi. Nykyään osaan jo lähteä töistä pois ja pitää viikonloput vapaana. Tässä nykyisessä roolissa ehtii jo miettiä muutakin.
Aika näyttää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sen olen aina tiennyt ja ottanut huomioon, etten ole ikuinen. Ei kukaan ole. Nuoret osaavat paremmin, ja ehkä olen yrityksen kehitykselle pian vain jarruna. Voihan olla, että jonakin päivänä avaimeni ei enää sovi oven lukkoon (naurua).”
Pirjo Latva-Mantila
Ajankohtaista
Kysely
uusimmat
Kuvagalleria
PL 50
61301 Kurikka
puh (06) 4515 500, fax (06) 4515 532
Arja Hissa
050 551605
arja.hissa[a]kurikka-lehti.fi